Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

(Japanin) Takoyaki

01.09.2015, elemina

Takoyaki (たこ焼き, 蛸焼, kirjaimellisesti paistettu tai grillattu mustekala) on suosittu japanilainen ruoka, joka valmistetaan paloitellusta tai kokonaisesta mustekalasta,tempurasta, suolatusta inkivääristä javihersipulista. Sen päällystykseen käytetään okonomiyakikastiketta,ponzua, majoneesia, aonoria jakatsuobushia. Ruoka tuli suosituksi ensi kerranTaisho-kaudella Osakassa1, jossa Endo Tomekichi -nimistä katukauppiasta kutsutaan sen keksijäksi.2 Takoyakia voi löytää issen-yoshokuksi (壹銭洋食) kutsutuista kaupungeista.

Lue kokonaan

Yleinen

Japanin kultturi

31.08.2015, elemina

Japanin kulttuuri (jap. 日本の文化,Nihon no bunka) on monivivahteinen sekoitus omaperäisiä japanilaisia, länsimaisia, kiinalaisia ja korealaisia piirteitä. Aina 1800-luvulle saakka Japaniin vaikuttivat eniten kiinalainen jakorealainen kulttuuri. Ensimmäinen kosketus länsimaihin Japanilla oli 1500-luvulla Nanban-kaupan kaudella, jonka jälkeen maa kuitenkin eristäytyi ulkomaailmasta useaksi vuosisadaksi. 1800-luvun puolivälistä lähtien Japanin modernisoituessa ja teollistuessa länsimaisen kulttuurin vaikutus on näkynyt yhä voimakkaampana. Japanin kulttuurin kehitystä on edistänyt maan maantieteellinen …

Lue kokonaan

Yleinen

Japanin lippu

30.08.2015, elemina

Japanin lipussa on valkoinen kenttä ja keskellä suuri, punainen kiekko, joka edustaa nousevaa aurinkoa. Lipun virallinen nimi on japaniksi Nisshōki(jap. 日章旗, ”aurinkolippu”), mutta se tunnetaan yleisemmin nimellä Hinomaru(jap. 日の丸, ”auringon kiekko”). Aurinkoaihetta käytettiin laajaltiSengoku-kauden sotilaslipuissa 1400- ja 1500-luvuilla. Meiji-restauraation aikana lippu otettiin virallisesti Japanin kauppalipuksi 27. helmikuuta 1870. Lipusta tehtiin maan kansallislippu kuitenkin vasta 13. elokuuta 1999 laissa kansallislipusta ja kansallislaulusta. Yhdessä Japanin kansallislaulun Kimi …

Lue kokonaan

Yleinen

Anime(Japanin)

29.08.2015, elemina

Anime (jap. アニメ) on vakiintunut länsimaissa tarkoittamaan nimenomaan japanilaista animaatiota, Japanissa termillä anime viitataan kaikkeen animaatioon. Termi on japaninkielinen mukaelma englannin kielen sanasta ”animation”.1 Tämä artikkeli käsittelee animea sen länsimaisessa merkityksessä. Anime tunnetaan laajastatyylilajivalikoimasta ja länsimaalaisittain eksoottisesta piirrostyylistä, jossa usein korostetaan hahmojen tunnetiloja tavallista suuremmilla silmillä.23 Anime kattaa useita osa-alueita kuten esimerkiksi seikkailu, scifi, rakkaustarinat, komedia, lastentarinat ja keskiaikainen fantasia, mutta niiden elementtejä sekoitetaan yli tyylirajojen. Anime …

Lue kokonaan

Yleinen

Japanilaiset(Mangat)

27.08.2015, elemina

Moi! Manga (jap. 漫画) on japaninkielinenilmaisu sarjakuvalle. Itse sanan, jonka merkitys sananmukaisesti on ”sutaistut kuvat”, keksi Katsuhiko Hokusai (1760-1849) piirtämilleen ja kootuille sarjoille. Suosion myötä manga-sana on lainasanana vakiintunut tarkoittamaanJapanissa tehtyä sarjakuvaa. Toisinaan manga-termiä käytetään virheellisesti myös muualla tehdystä sarjakuvasta, jonka tyyli jäljittelee japanilaisia esikuvia. Usein käytetty termi tällaisille sarjakuville on pseudomanga.

Lue kokonaan

Yleinen

Geisha

26.08.2015, elemina

Moi! Geishsa  (芸者; suomeksi myös geiša, lausutaan /ˈgeɪʃa/) on japanilainen naisviihdyttäjä, eräänlainen PR-emäntä ja taiteiljia, jonka tehtävänsä on saada vieraat tuntemaan olonsa mukavasti. Nykyaikaisen geishan voi ymmärttää emännäksi, joka viihdyttää vieransa ochayassa eli teehuoneessa erilaisin taide-esityksin, pelaa seurapelejä tai vain keskustele ja tarjoile teetä.

Lue kokonaan

Yleinen

(Japanin) Sushi

25.08.2015, elemina

Moi! Kaikki tiedä että japanin tunnetuin ruokalaiji on sushi. Sushi on japanilainen ruoka, jossa riisin yhdistetään täytteksi tai päällysteeksi kalaa, äyriäisiä, kasviksia tai kanamunaa. Täyte voi olla raakaa tai kypsennettyä, ja riisi voi olla palleroksi puristettu, merilevään rullattu tai jopa hajallan kulhossa. Se muistutta korealaista gimbapia.

Lue kokonaan

Yleinen

Moikka maailma!

25.08.2015, elemina

Tervetuloa! Tämä on ensimmäinen blogimerkintäsi. Muokkaa tai poista tämä, ja aloita kirjoittaminen!

Lue kokonaan